Viherkäytävät ja kasvitaudit

Kirjoitin keväämmällä jutun koskien kaupungin ja luonnon suhdetta, sekä viherkäytävistä kaupungeissa. Nyt on julkaistu uutta tietoa viherkäytävien merkityksestä, tällä kertaa kyse on kasvitautien leviämisestä ja miten viherverkostot toimivat sitä vastaan. Erään tutkimuksen mukaan nimittäin toisistaan erillään olevat kedot ovat alttiimpia kasvitaudeille, kuin tiheissä verkostoissa toisiinsa yhteydessä olevat kedot. Tämä johtuu geenien liiallisesta yksipuolistumisesta eristyneillä kedoilla. Tiheiden verkostojen sisällä olevien ketojen geenien vaihtuvuus on paljon suurempaa, ja tästä johtuen vastustuskyky taudeille parantuu.

Kaupunkirakentamisessa väistämättä tulee aukkokohtia esimerkiksi juuri ketojen välillä. Siksi olisikin tärkeää turvata käytävien ja verkostojen jatkuvuus, jotta kasvit pysyisivät mahdollisimman terveinä. Kedot ja niityt kukkineen ovat tärkeitä elinympäristöjä monille hyönteisille ja myös iso osa Suomen kulttuurimaisemaa. Millainen olisikaan maalaismaisema ilman ketoja tai niittyjä vanhoine lammashakoineen? No, lampaita tai muitakaan maisemanhoitaja-eläimiä ei paljoa nykyään näy, mutta kedot ovat vielä jäljellä. Ajatus siitä, että voisi jotenkin olla avustamassa tällaisen käytävän olemassaoloa kannustaa kyllä itseäkin miettimään vielä tarkemmin tuohon pihaan pienen kedon tai niityn perustamista (ilman niitä lampaita :)). Tässä muutaman kilometrin päässä on isoja niittyalueita, joita pitäisi mennä tutkimaan oikeanlaisten kasvien löytämiseksi. Isommaksi ongelmaksi jääkin sitten tuo muutaman kilometrin pituinen kaistale pihoja, joissa ei niittyjä ole nähtykään.
 

Tässäkin voisi kaupunki toimia hyvänä esimerkkinä ja apuna. Nimittäin jos nuo teiden nurmikaistaleet muutettaisiin paikalliseksi niitty- tai ketokasvillisuudeksi, saataisiin siitä aika laaja viherkäytävä, ja näin pääsisi kotipuutarhurikin omalla niityllään tai kedollaan osallistumaan tähän monimuotoisuuden ylläpitämiseen, ilman että muodostuisi taas yksi eristeessä oleva niitty tauteineen ja tuholaisineen. Ilokseni olen huomannut, että täällä osassa kaupunkia näin on jo tehty: jotkin uusien asuinaluiden teiden viheralueet eivät ole nurmea vaan ketokasvillisuutta. Vielä kun laittaisivat tuohon meidänkin lähelle sitä, niin hyvä olisi!

Tässä vielä kuva kaupungin ketoviheralueesta tämän aamun lenkiltä:

Etanoita, etanoita

Etana-aika on taas tullut, ja moni puutarhuri saa kauhistella pihansa kasveja täynnä reikiä ja limaisia olentoja niiden takana. Itse törmäsin muutama viikko sitten ensimmäiseen etanaan, ja eilen niitä oli tuossa lenkkipolun vieressä suunnilleen joka kasvissa! Meidän pihalta olen toistaiseksi tavannut vain kaksi yksilöä, onneksi. Eiköhän ne loputkin tänne tiensä vielä löydä..

Etanoiden torjuntaan ja hävittämiseen on monenlaisia konsteja. Ennaltaehkäisyä voi kokeilla esimerkiksi ripottelemalla tuhkaa tai kalkkia istutuksille. Myös pihan pitäminen siistinä (ei esim. lautakasoja), nurmikko lyhyenä ja kasvimaat kitkettynä saattavat pitää etanat loitolla tai ainakin vähentää niiden lukumäärää. Jos niitä kuitenkin tulee, lienee helpoin konsti niiden hävittämiseen olla kerääminen ja hukuttaminen kuumaan veteen tai houkutella niitä olutvateihin hukkumaan.

Pohdiskelin tässä, että onko etanatorjuntaan vielä jotain muuta vaihtoehtoa, ja mieleeni tuli kysymys: mitä kasveja etanat syövät kaikkein mieluiten? Tällä tarkoitan sitä, että voisiko etanoita houkutella koristekasvien tai vihannesten kimpusta jollakin niille mieluisammalla kasvilla? Kasvimaallahan tekniikkaa kutsutaan kumppanuuskasveiksi, jolloin jotain tietyn kasvin tuhohyönteistä huijataan istuttamalla kasvin viereen esimerkiksi jokin tietty yrtti, jonka voimakas tuoksu harhauttaa hyönteisen pois suojattavan kasvin kimpusta. Miksi tämä ei toimisi etanoihinkin?

Kumma kyllä, en löytänyt aiheesta oikein mitään suomeksi, mutta eräs itävaltalainen nettisivu tuntui asiaan perehtyneeltä. Sieltä löytyi tietoa, että ainakin sikäläisten etanoiden herkkuruokia ovat esimerkiksi apila, nokkonen ja porkkana. Ja jos ei kyseisiä kasveja halua pihalleen, voi etanoille tarjota vedessä liotettuja kaurahiutaleita. Tällöin etanat ovat hyvin syöneitä, eivätkä iske niiden pihan parhaiden koristuksien kimppuun. Täytyy vielä huomauttaa, että nämä kasvit olivat siis itävaltalaisten etanoiden ruokavaliota, joten niiden toimivuudesta Suomessa en mene takuuseen. Yritin etsiä tietoa suomalaisten vastaavista, mutta joko etsin huonosti, tai sitten tietoa ei ole saatavilla, sillä en löytänt oikein mitään. Jos joku löytää tai tietää paremmin, saa kertoa :)

Tiedä sitten, houkuttelisiko nuo keinot koko tienoon etanat paikalle, mutta tekisihän sitä sitten ainakin naapurille palveluksen, kun heidän etanansa lipuisivat hiljalleen sinne omalle pihalle ruokajuhliin.

Kokeiluja

Pikkutalvion verso, nurmikolta pelastettu

Minusta on joskus hauska kokeilla kaikkea uutta ja erikoista, ja ehkä hieman rikkoa rajojakin. Tätä yritän soveltaa myös puutarha-asioissa, sillä mielestäni ei ole niin vakavaa, vaikka jokin kokeilu menisi pieleenkin. Tässä tarkoitan luonnollisesti omaa pihaani, sillä toisen pihalle suunnitelmaa tehdessä se ei välttämättä olisi kovin järkevää :) Mutta oma piha on hyvä kokeilukenttä, jossa voi tehdä kaikenlaista hauskaa. Ja jos jokin onnistuu, voi sitä käyttää myös muualla. 

Tällä kertaa kokeiluvuorossa on kukkapenkki, johon olen siirtänyt pihalla jo valmiiksi kasvavia kasveja. Löysin esimerkiksi nurmikoltamme runsaasti rönsyakankaalia (kuva vieressä), jota istutin peittokasviksi. Peittokasviksi olen laittanut myös kukkapenkissä jo valmiiksi kasvanutta vesiheinää. Myös pihan kuunliljat siirsin sinne, ja löysinpä erään heinäkasan keskeltä kevätpikkusydäntäkin, ja päätin iskeä senkin tuohon sekalaiseen joukkoon. Taustakasviksi siirsin asteria sekä maitohorsmaa.

Kyllä, maitohorsma ja vesiheinä ovat tunnetusti rikkakasveja. Mutta kokeiluni liittyykin juuri tähän, miten ne käyttäytyvät perennapenkissä, miten ne menestyvät ja miten leviävät. En edes pidä sanasta rikkakasvi, sillä rikkakasveissakin on monta hyödyllistä ja kaunista lajia. Kuten esimerkiksi vuohenputki, josta kirjoitin jo metsäpuutarha -tekstissäni. Vaikka se onkin todella leviävä, on se myös kaunis ja kaiken lisäksi syötävä kasvi, ja jos sen kasvun onnistuu rajoittamaan, miksipä se ei toimisi yhtä hyvänä pihan vihreyttäjänä kuin vaikkapa kuunliljat? Pidän muutenkin luonnonmukaisen puutarhan ajatusmaailmasta, jossa kasveja ei erikseen luokitella esimerkiksi hedelmäpuiksi tai vihanneksiksi (vaatien näin erikseen hedelmäpuutarhan tai kasvimaan), vaan niitä kohdellaan kuten koristekasveja. Ne istutetaan siis kaikkien muiden, "tavallisten", kasvien joukkoon, oli kyseessä sitten porkkana tai mustaherukkapensas, ja silti niitä käytetään kuten normaaleja hyötykasveja. Ellei sitten tavoitteena ole saada suuri sato, jolloin niille osoitettu paikka on parempi vaihtoehto jo pelkän sadon korjuunkin kannalta.

Vuohenputken ja niittyleinikin muodostama maanpeittokasvusto meidän lähimetsässä.

Kasvini ovat vasta pieniä alkuja, mutta kiinnostuksella seuraan, miten  ne lähtevät kasvuun. Yhtenä riskitekijänä on iso syreenipensaikko, jonka juurella kukkapenkki on. Se saattaa viedä liikaa vettä ja ravinteita taimilta, sillä siinä ei kasvanut muutaman vesiheinän alun lisäksi juuri mitään. Mutta aika näyttää.

Vesiensuojelu

Tässä kun on melkein viikon katsellut tuota järveä, aloin pohdiskella, mikä Suomen vesistöjen kunto on tällä hetkellä. Tuo Kukkia-järvi nimittäin tuntuu aika hyväkuntoiselta vesialueelta, ainakin näin päälle päin katsoen, mutta varmasti Suomesta löytyy myös huonokuntoisia vesistöjä. Ainakin Vanajavesi Hämeenlinnan lähellä on vedenlaadultaan heikko, vesi on ollut siellä sameaa ja rehevöitynyttä niin kauan kuin pystyn muistamaan (olen kasvanut Hämeenlinnassa). Lapsena ei oikein koskaan haluttanut käydä siellä uimassa, kun iho tuli aina ihan ruskeaksi vedessä olevasta lietteestä.

No, onneksi tilanne ei ole niin heikko koko Suomen mittakaavassa, sillä viime vuoden lopulla (nähdäkseni se on uusin) laaditun raportin mukaan noin 85 % järvien pinta-alasta on luokilteltu hyväksi tai erinomaiseksi. Nämä kuitenkin koskevat suuria ja varsinkin Pohjois-Suomen järviä, pienet järvet ja rannikkovedet kärsivät mm. rehevöitymisestä. Jokialueista 65 % on hyväkuntoisia. Pintavesien ekologisesta tilasta on vuonna 2013 on tehty kartta, ja siitä löysin myös Kukkia-järven, joka on luokiteltu tilaltaan hyväksi. Vanajavesi taas on tyydyttävä ja varsinkin Hämeenlinnan kohdalla se on suorastaan välttävä (asteikkona on erinomainen-hyvä-tyydyttävä-välttävä-huono-ei tietoa).

Merkittävimpiä vesistöjen kuormittajia on maatalous, ja sen perään tulevat yhdyskunnat sekä haja-asutusalueet jätevesineen. Suurin ongelma vesistöissä on rehevöityminen, joka näkyy esim. sinilevän ja vesikasvien lisääntymisenä, veden samentumisena sekä eläimistön (linnut, kalat) muutoksina. Rehevöityminen aiheuttaa veteen mm. happivajausta tai jopa happokadon, sillä vesistön pohjalle kertyvä eloperäinen aines vaatii hajotakseen happea. 

Se on selvää, että esimerkiksi maataloudelle pitäisi ohjata keinota päästöjen vähentämiseen, mutta mitä toimia itse, yksittäinen ihminen, voisi tehdä vesistöjen hyväksi? Toimethan eivät kosketa ainoastaan ranta-asujia, sillä kaikki ihmiset asuvat jonkun vesistön valuma-alueella, vaikka rantaa ei näkyisi lähimaillakaan. Selvittelin hieman asiaa, ja tällaisia neuvoja löysin:

- Suurimpana ja tehokkaimpana yksittäisenä asiana on jätevesiasioiden kuntoon saattaminen omalla tontilla (mikäli ei kuulu kunnalliseen viemärijärjestelmään), eli kiinteistölle kunnollinen jätevesiratkaisu. 15.3.2016 mennessä pitäisi kaikkien kiinteistöjen ratkaisujen olla asetusten mukaisia. Esimerkiksi kuivakäymälä on hyvä ratkaisu, mutta pesuvesien oikeanlainen käsittely täytyy järjestää.

- Tuotteiden tulisi olla mieluiten kierrätettäviä, kulutusta kestäviä sekä korjattavia, ja on mahdollisimman vähän pakkausjätettä sisältäviä.

- Pesuaineet fosfaatittomia sekä vesieliöille myrkkyttömiä. Itse olen jonkun verran käyttänyt pesupähkinöitä (saa ihan tavallisesta Prismasta ainakin), ja niillä on tullut ihan puhdasta pyykkiä.

- Puutarhan maltillinen lannoitus sekä oman kompostin multa.

- Hauki kunnostaa vesistöjä vähentämällä haitallisia lajeja (kuten särkikaloja ja pieniä ahvenia), eli niitä pitäisi suosia päästämällä kiinni jäätyään takaisin veteen. Myös itse voi kunnostaa kalastoa kalastamalla särkikaloja.

- Mikäli vesikasveja täytyy poistaa, se pitäisi tehdä maltilla ja mieluiten jättämällä mosaiikkimaisia kasvikeskittymiä. Niittojäte tulee kerätä pois ja kompostoida. Ennen niittoa tai ruoppausta yms. tulisi tarkastaa kunnan lupakäytännöt ja suositukset. Rantaviivan tulisi olla mahdollisimman luonnonmukainen, sillä kasvisto toimii suojavyöhykkeenä, se sitoo vettä ja maata, eikä kaipaa keinolannoitusta.

- Autoilun vähentäminen vähentää myös päästöjä. Kimppakyydit, joukkoliikenne ja lihakset ovat hyviä liikkumismuotoja.

- Veneen pohjaan myrkytöntä maalia, ja levien ja rokkojen poistaminen lihasvoimalla. Veneiden käymäläjätteet muualle kuin vesistöön.

- Vesistöjen tilaa ja mahdollisia muutoksia ennen tai jälkeen kunnostuksen kannattaa myös seurailla itse, ja mikäli havaitsee jotain, voi siitä ilmoittaa paikallisille ympäristöviranomaisille kuntaan tai alueelliseen ympäristökeskukseen.

Täältä löytyy kiinnostuneille lisätietoa asiasta:

http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi_ja_meri/Vesien_ja_merensuojelu

www.ymparisto.fi/download/noname/%7B42DA809F-BC25-426A-8086-9311326C43B3%7D/76682

Mökkeilyä

Meidän perheen naisväki pakkasi kamppeet, ja otettiin suunta kohti mökkiä. Perheemme mökki sijaitsee Pälkäneen Kukkia-järven rannalla, ja mökiltä nähtävät maisemat ovat yksiä ehdottomia mielimaisemiani.

Mökki sijaitsee käytännössä metsässä, vaikka onkin järven rannalla. Lähinaapureita ei ole muuta kuin yhden jonkin matkan päässä sijaitsevan talon saunamökin verran, joten olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa. Pihalla saa siis kuljeksia rauhassa, suomalaiseen tapaan hieman erakkotunnelmissa. Lähellä on yksi pieni kylä, jossa ei koskaan tapahdu mitään, mutta silti ihmiset ovat siellä yllättävänkin aktiivisia tapahtumien yms. suhteen.

Järvi on kirkasvetinen ja suhteellisen karu. Järven lähettyvillä sijaitsevat maatilat ovat valitettavasti vain jonkinverran rehevöittäneet sitä, ainakin tässä meidän mökin välittömässä läheisyydessä. Ympäristö.fi -sivuston mukaan järvi on valtakunnallisesti arvokas vesiluontokohde, ja siellä on paljon eri vesikasveja, esimerkiksi yksi harvinaisuus nimeltä ormio, jota kasvaa Suomessa vain tässä järvessä. Rannoilta löytyy myös esimerkiksi kalliomaalauksia, ja ne tekevät paikasta mielestäni vielä erityisemmän.

Järvi on myös hyvä lintujärvi, ja tässä lahdenpohjukassa, jossa mökkimme sijaitsee, näkyykin paljon erilaisia vesilintuja. Täällä aina innostuu lintubongauksesta, vaikka en mitenkään erityisen kiinnostunut linnuista olekaan. Lintuja on vain niin paljon eri lajeja, että niistä ihan välttämättä kiinnostuu. Varsinkin kuikkia on paljon, joskus niitä näkee parinkymmenen yksilön laumoissakin, ja olemme aina pohtineet mistä tuollainen käyttäytyminen johtuu. Vielä ei ole vastaus selvinnyt. Välillä täällä näkyy lintuharvinaisuuksiakin, jotka ovat vain ohikulkumatkalla pysähtyen lepäämään suojaisaan lahteen.

Juuri tuo järven karuus tekee tästä paikasta minulle tärkeän, sillä lempi maisemaelementtejäni ovat kivet ja kalliot, ja niitä täällä järven rannoilla näkee paljon. Tämän järven luonteeseen kuuluvat kalliopaljastumat ja lohkarikot, ja ne näyttävät minusta niin kauniilta kirkasta vesipintaa vasten. Auringonlaskua vasten ne ovat kuin mustia sirpaleita, jotka kylmä vesi on joskus aikojen saatossa jähmettänyt paikalleen.

Tännepäin on tehty myös aika kattava selvitys kasveista, ja olisikin hauska joskus lähteä ihan listan kanssa itsekin tutustumaan näihin kasveihin. Voisi kerätä vaikka ison kasvion niistä. Jospa tuon pikkuisen saisi muutaman vuoden päästä innostumaan asiasta, voisi alkaa leipoa hänestä hortomia jo pienestä pitäen.. ;)

Lähimetsästä

Kirjoitin jokin aika sitten kirjoituksen, joka käsitteli lahopuutarhaa. Se tuli mieleeni, kun kävin tänään koiran kanssa lenkillä tuossa meidän lähimetsässä. Se on siis tuollainen pienehkö metsäkaistale, joka on jätetty keskelle kaupunkia (asumme lähellä keskustaa), ja sitä halkoo monta eri pyörätietä. Alue on aika suosittu meidän koiranulkoiluttajien keskuudessa, mutta sitä käytetään kyllä myös työ- ja koulumatkoihin.

Tämä metsäkaistale liittyy lahopuutarhoihin sillä tavalla, että kaupunki jättänyt sinne todella paljon kantoja paikoilleen. Niitä on siellä vaikka kuinka paljon, ja suuri  osa on kauniisti sammaloituneitakin. Metsässä kasvaa myös todella paljon saniaisia, jotka erottuvat metsän keskeltä kauniisti kantojen kanssa. Sieltä olen muuten ajatellut katsoa mallia metsäpuutarhaan, sillä suurimmaksi osaksi se on lehtomaista metsää. Alun perin se on kai ollut suo, joka on ojitettu. Nuo saniaiset ja kannot kuitenkin  sopivat ideaani meidän pihasta, ja mistäpä on parempi ottaa siihen mallia, kuin tuosta 20 metrin päässä olevasta metsästä?

Toivon todella, että kantoja jätetään tulevaisuudessakin tuonne metsään paljon, sillä tuo pikku metsäkaistale tuntuu olevan täynnä elämää. En muista, että olisin koskaan näin lähellä kaupungin keskustaa kuullut yhtä paljon erilaisten lintujen laulua. Jopa käen kukuntaa kuuluu, mikä ainakin minulle on aika outoa. Siitä tulee ihan mummulan käkikellot mieleen. Välillä tuolla kävellessä tuntuu, kuin olisi jossain eksoottisessa viidakossa, niin (hyvällä tavalla) mölyisää siellä on. Epäilemättä sieltä löytyy myös siilejä, ja oraviakin on nähty. Mutta tuo lintujen laulu: luonnon monimuotoisuuden todella kuulee, ja se kuulostaa hyvältä!