tiistai 19. elokuuta 2014

Kasvit katuvaloiksi?

Pitääpä tähän väliin nostaa esiin eräs viimeviikkoinen uutinen, johon törmäsin Iltasanomien sivuilla. Siinä kerrottiin eräästä yhdysvaltalaisesta yrityksestä, jonka aikomuksena on muokata kasvien genetiikkaa siten, että ne hohtavat pimeässä, ja näin niitä voitaisiin käyttää esimerkiksi katuvalaistuksena. Alkuperäisessä lähteessä tosin mainitaan, että vielä tällä hetkellä valaistusteho on hieman liian alhainen käytettäväksi tähän tarkoitukseen, mutta kasveja kehitetään koko ajan.

Onpa kuitenkin mielenkiintoinen uutinen! Voin vain kuvitella, kuinka upealta tuo näyttäisi, energiansäästöstä puhumattakaan. Kasvithan eivät tarvitse muuta, kuin mitä kasvit nyt normaalisti tarvitsevatkaan. Ulkonäöllisesti ne olisivat varmasti  mahtavia, tulee aivan Avatar -elokuva mieleen, jossa muistaakseni oli juurikin tällaisia öisin hohtavia kasveja. Jouluisinhan tällaisista valaisevista kasveista saa esimakua, kun joissakin kaupungeissa käytetään puiden oksia myötäileviä jouluvaloja :o)

Hieman kun asiaa kaivelee, niin jo vuoden 2012 alussa on asiasta uutisoitu. Löysin Tiede-lehdestä artikkelin, joka kertoi Cambridgen yliopiston opiskelijoiden ideoineen itsevalaisevia puita, jossa valovoima saataisiin eräästä tietyssä mustekalassa elävästä valoa tuottavasta meribakteerista. Ideana oli, että puut varastoisivat päivisin fotosynteesin avulla energiaa, ja pimeällä sitten tuottaisivat valoa. 

Tänne Suomen jo orastavaan pimeään syksyyn ja talveen nuo kasvit kyllä sopisivat mielestäni kuin nenä päähän. Aika monessa kaupungissa katupuuna käytetty lehmus olisi esimerkiksi varmasti jo muotonsa (kolmiomainen) puolesta hienonnäköinen pimeässä hohtavana. Ja olisihan se hauska, jos tuossa pihalla voisi kasvaa vaikka pari hohtavaa pylvästuijaa. Tai valaiseva omenapuu hohtavilla omenoilla! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti