perjantai 12. syyskuuta 2014

Ihana syksy


Viime viikolla oli vielä melkein täysi kesä, mutta nyt se sitten alkaa, nimittäin syksy! Ensimmäiset merkit ovat jo alkaneet tulla, sillä esimerkiksi koivujen lehdet ovat ihan yhtäkkiä alkaneet muuttua ruskeiksi ja putoilla, ja sieniä kasvaa joka paikassa. Meidän pihallakin sieniä kasvaa todella paljon, ja naurattikin, kun yhtäkkiä eräs kanto oli ihan niiden peitossa.

Sienet olivat ilmestyneet tuohon ihan parissa päivässä, tiistai-aamuna niitä ei ollut vielä havaittavissa. Harmittavaa kyllä, en tunnista sienistä suunnilleen kuin tavallisen kärpässienen, kanttarellin ja suppilovahveron, joten ei hajuakaan, olisivatko nuo sienet syötäviä. Pitää jostain hankkia sienikirja, sillä säälihän tuollaista kasaa olisi heittää hukkaan. Siinäpä onkin itselle seuraava opeteltava asia: sienten tunnistus. Myös tuon alemman kuvan sienet on tunnistamatta. Oli pakko kuvata niitä, sillä niissäkin oli jotain huvittavaa, kun kököttivät tuossa kannon päällä tuolla tavalla ryppäänä. 

Syksy on mielestäni vuodenajoista kaikkein paras: on ihanaa, kun luonto muuttuu niin värikkääksi ja tunnelmalliseksi, kun lehdet putoilevat puista, tulee pimeää ja saa laittaa taas villasukat jalkaan. Ja tietysti kun saa sytytellä lyhtyjä, kynttilöitä ym. sisälle ja ulos valaisemaan sitä pimeyttä. Uudella pihallamme kasvaa runsaasti säleikkövilliviiniä, ja se muuttuu syksyisin upeaksi väriloistoksi. Nyt sitä alkaa olla jo havaittavissa, kun osa lehdistä on muuttunut punertavaksi. Se kasvaa vielä valkoista muuria vasten, josta väri kyllä erottuu todella kirkkaana. 

Syksyisestä maisemasta saa niin paljon irti, ja ruskan värit toimivat todellisena inspiraation lähteenä ainakin minulla. Syksyn innoittamana piti hieman bloginkin värityksiäkin muutella :)

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti