maanantai 13. helmikuuta 2017

Ilmastonmuutosta ilmassa

Kävimme eilen Helsingissä Luonnontieteellisessä museossa, jossa oli näyttely mm. koskien ilmastonmuutosta. Kylläpäs se taas pisti ahdistamaan ja, varsinkin tämän liian lämpimän talven jäljiltä, ajattelemaan. Siellä oli esimerkiksi juttua siitä, kuinka menon jatkuessa nykyisenlaisena, on maapallo sadan vuoden kuluttua lämpimin 3 miljoonaan vuoteen. Huh! Kyllä se ainakin minua huolettaa, varsinkin kun katselee noita lapsukaisia tuossa vieressä leikkimässä.

Museossa oli eri tutkijoiden haastatteluja, ja he olivat sitä mieltä, että asiaan voi vielä vaikuttaa. Toki päättäjien pitäisi herätä, mutta myös yksilöt voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa. Esimerkiksi vähentämällä lihansyöntiä sekä yksityisautoilua ja lentomatkustamista, sekä suuntamalla kuluttamista tavaroiden sijaan palveluihin, saadaan jo jotakin aikaiseksi.

Näin puutarhaihmisenä mietin asiaa tietysti myös pihojen kannalta, ja sain taas oikein kunnon buustin tälle omalle näkemykselleni luonnonmukaisista pihoista. Niillä saataisiin niin iso muutos aikaan ilmastonmuutoksen ja lajien säilymisen näkökulmasta. Jos jokainen pihanomistaja muuttaisi ainakin osan pihastaan luonnontilaiseksi, saataisiin viherverkostoa paljon suuremmaksi ja enemmän vihreää massaa imemään ilmansaasteita.

Tosin täytyy kyllä sanoa, että Suomessa pihat ovat aika hyvällä, tolalla, mutta aina voi parantaa :) ja kyllä täälläkin näkee paljon niitä pihoja,  jotka ovat joko pelkkää leikattua nurmikkoa tai kiveystä. Mutta jos itse haluaa jotain tehdä, niin ainakin näitä voisi harkita:

-lannoitteiden ja torjunta-aineiden välttäminen ja vähentäminen/muuttaminen luonnonmukaisiksi
-kotimaisten kasvien suosiminen ja haitallisten vieraslajien välttäminen
-mahdollisimman monipuolinen ja monikerroksinen kasvillisuus
-vähemmän kiveystä, enemmän kasvillisuutta
-pihan rakentaminen maaperän ehdoilla
-vesiaihe tai kosteikko pihalla lisää monimuotoisuutta ja elinpaikkoja, lisääntyvät hulevedet siis hyötykäyttöön

Jos jollakin tulee jotain muuta vielä mieleen, saa laittaa kommentteihin!

Unelmointia paremmasta huomisesta jatkaen..